Lukijat

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Juustokakun ohje

Tässä ohjetta juustokakun valmistamiseen.



Käytä muotin valmistamiseen silikonipohjaista muottiainetta.
Ota pieni pala kumpaakin väriä

 Muottiaineessa sekoitetaan sama määrä molempia aineksia kokonaan keskenään niin, ettei valkoista väriä näy. 

 Käytä muottina n. 2.5cm halkaisijaltaan olevaa ympyrän muotoista esinettä.
Itse laitoin massailuun tarkoitetun akryylikaulimen pystyyn muottiaineeseen.  Muotti on valmis 10 minuutin kuluttua ja muottina olleen esineen voi irrottaa.

(Muottiainetta ei siis paisteta millään tavalla, vaan jähmettyy ihan itsekseen joustavaksi silikonimaiseksi muotiksi)

 
Valmis muotti.



 Ripottele muotin pohjalle kanelia.

 
Sekoita ruskean (fimo 7) fimon joukkoon kanelia.

 Painele massa muotin pohjalle tasaisesti n. 2mm levyksi.

 
Sekoita valkoista (fimo 0) ja keltaista (fimo 16) massaa keskenään, 
sekoitusta helpottaa, kun hajotat välillä veitsellä palasiksi.

Jätä sekoitus hiukan "kesken"  niin että värit erottuvat toisistaan.
Painele n. 3-4mm kerros massaa muottiin ruskean massan päälle.

Ripottele massakerroksen pinnalle pieniä lasihelmiä marjoiksi.

Sekoita nestemäiseen fimoon keltaista öljyväriä.

 Lisää värjätty nestemäinen fimo muottiin viimeiseksi kakun pinnaksi.



Paista kakku kotiuunissa massavalmistajan ohjeen mukaisesti muotissaan.

Anna muotin jäähtyä ennen kuin irrotat kakun. Muotti on hyvin joustava ja silikonimainen, joten kakun saa irti helposti. Leikkaa pala kakusta terävällä massaleikkurilla.

Lakkaa lopuksi kakun pinta kiiltäväksi massailuun sopivalla lakalla.

Leivontaintoa!! :)


28 kommenttia:

  1. Ihana ja selkeä ohje!! Pitääkin ehkä uskaltautua kokeilemaan, Fimo onkin mulle ihan uusi aluevaltaus =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ohjeesta, tätä täytyy ehdottomasti kokeilla!

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos! Tällä ohjeella syntyy varmasti kakku täälläkin.

    VastaaPoista
  4. Hallo Maria, ich bin dein neues Mitglied und ich bin froh das ich deinen Blog gefunden habe. Toller Tipp für den Kuchen den versuche ich nachzumachen -Respekt.
    Ich würde mich freuen wenn du mich auch einmal auf meinem Blog besuchst.
    Liebe Grüße Britta

    VastaaPoista
  5. Voi kiitos...ohjeesata! Ihana kakku!

    VastaaPoista
  6. Oi kiitos ohjeesta, tätä pitääkin kokeilla :)
    Ostinkin juuri reissusta tuota muottiainetta lisää.

    VastaaPoista
  7. Kiitos paljon selkeästä ohjeesta, ihan tunsin kanelin tuoksun!

    VastaaPoista
  8. Miten sait tuon muotin tehtyä ja vielä noin tasaisen? Itse yritin muotoilla kahdesti muottia, mutta se ehti kovettua ennen kuin sain siitä lähellekkään sopivaa... Onko suhteeni vain väärät, yritin kuitenkin saman verran molempia laittaa? Teitkö muotti aineesta ensin 'pallon' ja painoit muotin vai miten? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pyöritän ensin pallon, painan esineen muottiin, levittelen tasaisesti ja jätän aloillleen 10 minuutiksi. Sitten vain muotti irti.

      Poista
  9. Kiitos mukavasta kurssista! Kakku onnistuikin ohjeillasi oikein hyvin.

    VastaaPoista
  10. The cake looks delicious and very real life.
    Thank you for the tutorial.
    Hugs, Drora

    VastaaPoista
  11. Please, can I have a piece of that delicious looking cake?!!

    VastaaPoista
  12. Great tutorial, the cake turned out beautiful. Thanks for sharing.

    VastaaPoista
  13. muchas gracias por el tutorial , queda realmente muy bien

    besitos

    Mari

    VastaaPoista
  14. Kiitos hyvästä ohjeesta! Pitänee hommata tuota muottiainetta, vaikuttaa kätevältä. :)

    VastaaPoista
  15. Kiitos hyvästä ohjeesta. Onko lasihelmet Tiimarista vai mistä hankittu? Etten vain laita muovihelmiä uuniin .

    VastaaPoista
  16. Gracias por el tutorial, la tarta queda muy apetecible. Un saludo, Eva

    VastaaPoista
  17. This cheese cake looks totally scrumptious! I like the techniques that you used to produce it! Totally original and the results 'EDIBLE!' Thank you for this tutorial! Love it.

    elizabeth

    VastaaPoista
  18. Thanks for sharing! It looks so tasty! Hannah

    VastaaPoista
  19. Todella hieno,
    Leikkasitko tuon palan irti vasta,kun otit kakun uunista? miten se onnistuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paistamisen jälkeen voi leikata. Onnistuu terävällä massaleikkurilla: http://www.nukketalo.net/shop/product_details.php?p=511

      Poista
  20. Hallo Maria,

    your cake is wonderful. I think it tastes great......
    Kiss
    Sonja

    VastaaPoista
  21. Aivan ihana kakku!
    Huippu työtä.
    Ajattelin kokeilla mutta mietin ,miksi muottiin pitää olla kahta väriä?
    ILmeisesti päivitetään tuota silikonimuotti linkkiä en sinne pääse, josko siellä olis tarkempaa tietoa tuosta silikoonimuotti aineesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettikauppa on päivityksen alla juuri nyt, joten siellä on siksi katkos. Silkionimuottiaines on kaksikomponenttista, eli toinen on kovetin. Molempia värejä sekoitetaan keskenään saman verran, jolloin reagoi niin että alkaa jähmettyä. Erillään säilytettynä säilyvät kovettumattomina. Eri värit helpottavat sekoittamista. Näin tietää että on saanut sekoitettua muottiaineen kokonaan tasaiseksi seokseksi.

      Poista
  22. Okei, kiitos viestistä.
    Arvelinkin jotain sellaista.

    VastaaPoista
  23. Mistä tätä muottiainetta saa?? olen käynyt läpi kaikki mahdolliset sivut missä voisi olla mutta ei... :(

    VastaaPoista